Kirjoittaja
Olen 1978 syntynyt perheellinen nainen. Perheeseen kuuluu yksi kouluikäinen poika, työssäkäyvä mies, koira ja kolme kissaa.
Kirjoitan blogissani kaikesta mitä mieleen tulee, maan ja taivaan väliltä.
Kissat ovat maatiaiskissoja ja koira on sekarotuinen.
Harrastan ratsastusta, mutta nyt on tulossa pitkä tauko.
|
05.09.2011 - 12:34
Moikka taas.
Olen tosi huono kirjoittamaan blogia, niinku ootte varmaan huomannu. Ihan tyhmää tekstiä ja lisäksi pitkä väli postauksissa!! tai ainakin tässä. No, mä päivitän, kun
päivitän enkä viitti ottaa siitä sen isompaa stressiä. Mulla ei oikein toimi tää välilyönti tässä ja sanat menee väliin yhteen pötköön ja senkin takia olen tätä siirtänyt, että
jos ensin sen välilyönnin korjaisi ja sitten vasta kirjottaisi. No en ole sitä nyt korjannut, kun olen ihan hyvin tälleenkin pärjännyt. Hitaanpaahan tää on, kun pitää korjailla
kokoajan, mutta mihinkäs tässä on kiire.. paitsi imuroimaan :D
Mä lupasin että imuroin ja siivoon keittiön tänään, siis itselleni lupasin, en onneksi kenellekään muulle. Saas nähä nyt onnistuuko. Piti taas olla nukkumatta kun tänään
pojan laitoin kouluun ennen puolta 8, mutta eikös sitten nukkunutkin siihen yli 11. Onneksi koiran ja eläimet hoidin jo aamulla niin sain mennä hyvillä mielin nukkumaan,
mutta ei mun ihan 11 asti pitäny nukkua!! Olisin edes herännyt jo 9 aikaan niin olis ollu paljon parempi ja ehtinyt tekeen vaikka mitä! :D no, olen siitä nyt ylpeä, että jaksan
sentään aamulla herätä laittaa poikaa kouluun, kun sitä vähän pelkäsin mitä siitä tulee taas kesäloman jälkeen.
Onneksi kohta en enää saa niin kauan aamuisin maata ainakaan joka päivä. Kaverin kanssa ostetaan kuntosalikortti ja aletaan käymään kuntosalilla ainakin 3 kertaa
viikossa, että se kannattaa! Ei se kortti maksa kuin 30e/kk, mutta on sekin ihan sellanen raha, että ei sitä turhaan siihen korttiin laiteta. Käytiin jo viime keskiviikkona
siellä yhdessä ohjatussa kuntosalilla ja oli kyl aika menoa kun ei meinannu pysyä mukana, kun kaikki oli niin uutta ja sellaista, mutta iha hyvin se silti meni!
Niin aletaan käymään aamuisin siinä 10 aikaan kaikissa ohjatuissa ja itsenäisesti kuntosalilla. Muut päivät viikossa sitten lenkkipäiviä, sauvoilla tai ilman. Ollaan menty
nyt aluksi 6km lenkkiä, mutta onhan sekin!! Ehkä joku kerta voidaan mennä se 2 kertaa että tulee n. 12km!! =) Pikkuhiljaa. Kävellään yleensä ihan rivakasti, just silleen,
että voidaan puhua, mutta nyt ollaan menty mun flunssan takia muutama kerta vähän rauhallisemmin, ettei tule sydänlihastulehdusta. Olin siellä salillakin vähän vielä
vajaakuntosena ja tein sitten ihan omaan tahtiin miten jaksoin, kun en uskaltanu vielä sykettä nostaa. Aateltiin, että jos sitten talvella mentäs hiihtämään, täytyy nyt katsoa,
kun en oikein hiihtämisestä perusta. Uimaankin ollaan ajateltu mennä jossain vaiheessa. Piti mennä tohon lähelle vesijumppaan, mutta siellä oli jo ekana varauspäivänä
kaikki paikat täynnä ja varallakin ihmisiä =( No, ei sitten.
Mä alan taas tässä kuussa käymään ainakin kerran viikossa siellä kuntouttavassa ryhmässä. Joku naisten keskusteluryhmä, vertaistukea ja sellaista. Kuntoutustukeakin
sain lisää helmikuulle asti. Mä ihmettelin että eiks sitä pitäny hakee vaan tän vuoden loppuun! :O No, olkoo sit helmikuulle asti, jos kerran on myönnetty!! Kauheesti tekis
mieli johonkin toimistohommaan ainakin kokeileen paitsi mulla ei ole koulutusta :( Mun voinhan mä vaikka mapittaa ja selvitellä papereita yms? Kyllä mä tietokonettakin
osaan käyttää ja asiakaspalvelu sujuu ok. Miksi sellasiin täytyy olla aina joku hitsin koulutus!! Mun lempityöhön, kun olen sellasessa joskus ollukin!! Ja tykkäsin! :)
Jossain kyselin ja joku ehdotti jotain oppisopimuksella suunnitteluassistenttia. Että siitä ei muka tarvis osata laskea, kun tuo matikkapää on aika huono. Tahtoisin
mieluummin lisäksi oppisopimuksella ja siistiin sisätyöhön!
Milla tuleekin jo lauantaina :) En jaksaisi millään odottaa! Täytyy siivota koko huusholli oikein putsplank ja Millalle kaikki valmiiksi ;) <3 Sain taas ihania kuvia millasta ja
tahtoisin niin paljon niitä jakaa tännekin, mutta en mä oikein voi enkä toisaalta haluakaan.
Kai tässä oli sitten kaikki? Jos tulee mulla jotain mieleen niin lisäilen, mutta eiköhän tässä ollut. See ya!
22.08.2011 - 11:25
heippa taas!
onpas taas tapahtunut kaikenlaista. Tallille en ole ehtinyt eikä ole tehnyt mielikään oikein kaiken stressin vuoksi. Blogiani on haukuttu lapsellisesti kirjoitetuksi. Muistutetaan tässä vielä, että tämä on kirjaimellisesti ajatusten lentoa eikä mikään mallikappale suomenkielen oikeinkirjoituksesta. En tosiaankaan ala katsomaan, miten kirjoitan, koska tosiaankin tämä on minun blogi ja saan kirjoittaa mitä kirjoitan ja miten kirjoitan. Tässä se on niin, että asiakkaat saavat vapaasti äänestää jaloillaan, mutta kiinnostustakin blogiin on kyllä ollut, kiusaamisenkin muodossa ja jaeltu osoitetta ympäriinsä itseni lisäksi. No, ihan sama ja onneksi kommentointi tähän on moderoinnin alla, eli kommentit tulevat näkyviin, jos vain ovat asiallisia eivätkä sisällä nimiä (nimimerkkejä)!
Poika aloitti koulun ja sieltä on tullut jo muutama englannin läksy :) (anteeksi hymiö, sulkekaa selain jos ärsyttää). Olen ihan innoissani odottanut ensimmäistä englanninkirjaa ja englanninläksyä! Pojan koulu on mennyt ihan hyvin ja toivottavasti jatkuukin hyvin! Poika oli perjantaina kaverinsa synttäreillä ja sieltä oli saanut paljon palkintoja onginnasta :) Synttäreiden jälkeen poika oli saanut kyydin mummolaan, koska jäi sinne viikonlopuksi hoitoon. Veli tuli hoitamaan eläimiä kotiin.Menimme miehen kanssa aikuisten häihin, jonne ei voinut todellakaan viedä lapsia, hih. Haimme pojan sunnuntaina kotiin, kun saavuimme häistä. Kävimme samaan aikaan siellä hääkaupungissa sukuloimassa miehen sukulaisissa ja siellä oli tosi pieni ja ihana chihu miehen serkkuplikalla :) Hitsi kun poikakin olisi nähnyt sen.Onneksi meille tulee kohta oma :).
Poika aloittaa myös sählyn 2 kertaa viikossa ja alkaa kulkemaan huomisesta alkaen koulusta kotiin linja-autolla! Syyskuussa on sitten parina päivänä suuri asia, kun poika tulee yksin kotiin. Hui kun jännittää jo, mutta sitä pitää harjoitella :)
Chihun tulemiseen on vielä 21 päivää tästä päivästä laskien ja voi hitsiläinen, kun aika menee hitaasti! Joku netissä on kade "ilmaiselle" sijoitusnartulleni ja levittelee kaikenlaista ihan tunnistettavasti, joista kaikki ei ole edes totta. Eläinteni hoitotaitoa ym epäillään todella paljon. Kumma kyllä, eläinsuojeluihmiset eivät ole koskaan meistä olleet kiinnostuneita! Olen ennemminkin itse pyytänyt eläinlääkärin tarkistamaan silloisen ylläpitohevoseni hoidon, kun puhuttiin pskaa siitäkin eikä ylläripylläri ollut MITÄÄN huonosti. Olen myös soittanut eläinsuojeluihmiselle toisessakin asiassa ja tämä vain sanoi, että pidä huoli että koira pysyy minulla eikä sitä saa antaa pois kelle vaan (oli epäselvää koirakaupassa).
Tämä päivä on mennyt ihan kivasti! Aamulla heräsin klo 6 juomaan aamukahvia, kun mies lähti töihin. Menin kissanpennun kanssa vielä lepäämään hetkeksi sen jälkeen, kun olin ruokkinut sen. Heräsin pojan kouluun n. 6.30 ja poika lähti siinä 7.20 pyöräilemään linjuripysäkille. Madotin axilurilla eläimet ja ihan hienosti meni! Vielä 2 päivää niin on kuuri ohi. Kissat vähän rimpuili, mutta onneksi olen totuttanut ne käsittelyyn että saan yksinkin tehtyä asioita eikä tarvitse mitään nahkahanskoja eikä apukäsiä :D Koira söi hyvin lääkkeensä puolitettuina, kun annoin herkun seassa ja olisi halunnut vielä lääkettä lisääkin :D No, huomenna taas saa!!
Nyt pitää koiralle kyllä varata rokotusaika, kun madotuksesta on mennyt se parisen viikkoa. Yksi kissa pitää käyttää samalla tarkistuttamassa suustaan. Onneksi ostettiin se chihun kuljetuskassi niin voi pitää odotushuoneessa kissan siinä :D
Migreenikin meinasi iskeä, kun stressasin asioiden hoitoa ja mikään kun ei toimi miten pitäisi. Onneksi otin migreenilääkkeen ajoissa ja se lähti onneksi ennekuin ehti pahasti päälle tullakaan. Kävin sen jälkeen koiran kanssa lenkillä ja koitin juostakin pienen pätkän. Iskiasjalka ei ainakaan vielä oireile :) Migreenilääkkeestä tuli nyt ihan kamala olo joten taitaa mennä iltaan tuo pyykinpesu ja tiskikoneen laittaminen.
Chihulle pitää ostaa vielä oma peti ja pieni flexi ;D Mitäs vielä muuta. Löysin sille eilen 50%alennuksesta hienon chihukokoisen nahkapannan! Pitihän se ostaa!
Täytyy varmaan tehdä oma laskuri sille, koska chihu tulee :D
Heips ja kirjottelen taas!! :)
16.08.2011 - 14:01
Mulla kävi hyvä tsäkä ;) Katselin meinaan pieniä koirankantokasseja siis sellaisia kankaisia ja kaikki oli n. 50e että huh heijaa, ei ihan taida oikein houkuttaa ostaa :D
Oltiin kaverin synttäreillä sunnuntaina illalla ja kyselin kaverilta, että tietäskö se, jos jossain olis käytettyjä kantokasseja. Ei tiennyt sillä hetkellä. Sanoin, että täytyypi katsoa kirppareilta ja eilen sitten käytiin kirpparilla niin eikös mies pongannut sieltä 10 eurolla samanlaisen kantokassin!! Vitsit, mä otin sen kantooni heti ja katselin siellä jotain muutakin samalla. Löytyi hyvät nilkkurit 3 eurolla, saa laittaa päälle kun menee bilettään ;) Heh, harvoin me missään bilettämässä käydään, mutta ostin nyt kuitenkin, kun vihdoinkin löyty sellaset mitä oon ettiny, tai ei ne ihan samanlaiset mutta oli kuitenkin mustat ja nätit ja nilkkurit :D ja tosiaan 3e, kyllä kirppareilla joskus tekee löytöjä!! Vaikka ei mun jalalle sieltä meinaa kyl löytyä koskaan mitään..
Katselin farkkujakin, mutta ei niitä nyt siellä ollut tai jos oli niin ne oli hervottoman kokoisia tyyliin xxxxxl ja vielä rumiakin. No, onneks mulla on kuitenkin vielä farkkuja, mutta olis ollu kiva jos olis tehny taas yhtä hyvän löydön kun viimeksikin tosi istuvat ja hienot farkut sieltä löysin. No, toisella kerralla sitten taas :)
Kävin eilen kaupassa myös kuolaamassa chihu-kokoisia kaulapantoja ja tietenkin piti sitten hommata kauheen kallis (miehen mielestä;) vaaleanpunainen pieni kaulapanta timangeilla ;D olis sielä ollu samanlainen hihnakin, mutta jätetään se nyt kuitenkin toiseen kertaan. Heh, kuinka kallista mä saan vielä chihun pidosta kun ostelen sille kaikkea pientä ja nättiä. Mut älkää pelätkö, pukemaan en sitä tosiaankaan ala :D ja sitä kohdellaan ihan koirana koirien joukossa, mutta saan kai mä silti ostella ja katsella tarvikkeita ihanku olis tyttövauva tulossa ;)
Nyt kun odottaa jotain niin aika tuntuu ihan kaameen pitkältä, mutta muuten on menny tosi nopsasti. Mies on jo VIIDETTÄ viikkoa töissä vaikka juuri aloitti! ja onneksi "enää" 3 kuukautta koeaikaa jäljellä niin sit saa alkaa jo pikkuhiljaa lakata jännittämästä jatkuuko työt vaiko ei. Mun kanssa tekee mieli mennä töihin, mutta täältä on niin hitsin vaikee lähteä mihinkään kaupunkiin ainakaan töihin! 20km kaupunkiin ja mulla ei ole edes ajokorttia. Koulubussi on melkein ainoa mikä lähtee joskus 7.40, mutta ei kaikki työt ala 8 jälkeen!! En mä voi sanoa, että sori nyt en pääse alottaa 7 töitä, kun en pääse aiemmin millään.. just joo.. Muuttaa en täältä kyl tosiaan sen takia halua! Täällä on niin mukavat naapurit! ja mukava paikka muutenkin
Mun täytyy kyllä alkaa opiskella chihuahuasta enemmän ja nartun juoksuajasta, miten helkatissa mä sen tiedän, koska sillä on juoksu alkanu kun mun pitää omistajalle ilmottaa viimeistään toisena päivänä juoksujen alkamisesta! Mulla on kokemusta yhdestä ainoasta tyttökoirasta ja sekin asui pääasiassa mun äidillä, vaikka mun koira olikin, tai no, loppujenlopuksi se oli kyllä äidin koira. Se jouduttiin lopettamaan n. 6v sitten :(
Mä olen tämmönen etukäteen murehtija. Murehdin tuon chihunkin otosta etukäteen ja mietin että mitä ongelmia voi kasvattajan ym kanssa tulla. Toisaalta, se on hyvä olla varautunut, mutta sairasta kyllä murehtia joka asiaa. Eikä mitään opi, jos ei koskaan mitään tee ja eikä mitään voi tapahtuakaan jos ei koskaan mitään tee.
Mulla oli aamulla kauheasti kaikkia aiheita mitä tähän blogipäivitykseeni kirjoittaisin, mutta ei niitä nyt muista.
No, sen verran voin hehkuttaa että mua on vähän laiskottanu kotitöiden osalta tässä muutama päivä, mutta tänään sain keittiön siivottua, tiskikoneen ja pyykkikoneen päälle! Illalla tai huomenna jos imurois, mieluummin illalla.
Mulla ollu vähän laihduttamisesta taukoa ja viikonlopun mässäilyistä tullut vähän alle kilo lisää eikä olla enää 7 puolella, mutta so what. Se lähtee tästä kun taas pääsee ruotuun. Mun äidillä oli meinaan mun kummit ja serkkutyttö kylässä sunnuntaina ja siellä tuli kahvipöydässä mässättyä vaikka mitä ja siitä suoraan kaverin synttäreille jossa taas mässytettiin kaikkea hirmu hiilaripommia maha piukkaan ja sitten taas ensi viikonloppuna on HÄÄT! :D No, täytyy nyt tää muutama päivä pitää tiukkana ja liikkua paljon niin saa taas nesteet pois niin ei tarvitse olla turvonneena juhlissa.
Ainiin, pitää joku häälahjakin keksiä. Ei kyllä yhtään tiedä mitä ostaa eikä se sais hirmusia summia maksaakaan, kun häihin menemiseen ja siellä yöpymiseenkin menee hirmuinen summa rahaa..
Täytyy kyllä alkaa tehdä nyt jotain muutakin, mutta sain kun sainkin blogipäivityksen tehtyä :D Kirjottelen sitten lisää, kun tulee mieleen.
11.08.2011 - 20:57
Mulla kävi mahtava tuuri!
Sukulaiseni kennel antaa minulle 3v chihu nartun sijoitukseen ja ihan ilmaiseksi!! Tietenkin pitää koiran normaalit kulut eli ruuat, rokotukset, madotukset ym maksaa itse niinkuin olisi jos omistaisi koiran, mutta omistaja huolehtii kaikesta muusta! Narttu tekee luonani vuoden asumisen jälkeen yhdet pennut ja sitten saan sen ihan omaksi ja minut rekisteröidään kennelliittoon omistajaksi.. :)
Ette tiiäkään että paljonko olen halunnut jotain pientä koiraa ja juurikin chihuahuaa:)
Sopimus ja kaikki tehdään tietenkin ja kuluista ym sovitaan.
Minusta taitaa tulla pikkukoiraharrastaja :) 
Uusi perheenjäsen saapuu näillänäkymin 11.9.2011
Ei se tietenkään korvaa koskaan vanhusta, joka lopetettiin. Se oli mun elämäni koira ja hyvä jätkä!
Täytyy kuitenkin ottaa nyt tästä mahdollisuudesta kiinni, kun kerran tarjottiin!
Eipä tässä sitten oikein muuta olekaan tapahtunut. Pitää alkaa hankkia pikkuchilulle leluja, mahtaakohan se pitää leluista =) Kiltti se on eikä räksytä ja muutenkin hyvä luonne. Aika helposti sain miehen pään käännettyä, kun ensin se oli ehdoton ei,mutta se on kuitenkin nyt tulossa meille!!
10.08.2011 - 12:41
Jaahas en oo taas hetkeen kirjoitellu! Muistin just et pitäskö syödäkin jotain. Olen tänään syöny aamulla vain yhden pienen hapankorpun ja sain tossa tallilla kahvia ja otin siinä jonkun pullan palasen ja toivottavasti ei taas noussu hiilarit pilviin!
Jos nyt menis muutaman päivän takasin ja muistelis että mitä on tapahtunut.
Niin se hoitohevonen tai pikemminkin hevoSET :) Kävin sitten tallilla tutustumassa maanantaina. En ajatellu, että heti joutusin tai pääsisin selkään, mutta kun käsky kävi niin se oli sitten "mentävä". Tai no, ei se mikään käsky ollu vaan pikemminkin pyyntö. Ihan ok kivaa porukkaa, paljon puhuvaa ja avointa siis just MUA!! :) Niin omalta tuntu heti sen paikan ihmiset vaikka siinä sitten jännitysmigreenikin alkoi jomottaa niinkuin mulla yleensä kun on uus tilanne tai uus paikka. Meinasin ottaa varmuudeks buranan kurkusta alas ennenkuin menen sinne tai sitten migreenilääkkeen mukaan, mutta siinä oli sen verran häslinkiä lähdön aikaan, että ei semmossii muistanu. Joten eikö se migreeni siellä sitten iskenyt!!
Ensin kahviteltiin ja tutusteltiin. Vähän jännitti ja migreeni jomotti takaraivossa yhdessä kohtaa toisella puolella ja piti kysyä että olisko niillä särkylääkettä,mutta enhän mä kehtaa vieraassa paikassa, olis voinu migeenin saada sillä katkeemaan.. Lähettiin sitten kattomaan heppoja ja käytiin selässä. Ensin köpöttelin sellasella 5v suokilla ja sen jälkeen pääsin fiilistelemään vanhalla suokkitammalla joka on niin super ja ihanan luotettava :) Migreenijomotus vähän pilasi siinä fiilistä, mutta onneksi oli vain sellanen jomotus, ei mikään iso tappomigreeni.
Sit laitettiin heppa pois, siivottiin vähän tallia ja mentiin juomaan kahveet. Illalla pääsin kotiin. Otin migreenilääkkeen ja menin ajoissa nukkumaan, mutta migreeni silti ehti paheta siinä illalla niin, ettämeinas oksu lentää :/
Tiistaina mun sitten piti kauheesti tohottaa pojan koulun alun takia tai siis PITI, mutta en jaksanutkaan. Laitoin tallillekin viestiä, että tänään en tulekaan, kun pitää valmistella ja etsiä vaatteita pojalle ym niin ei siitä mitään tullu! Mentiin pojan ja koiran kanssa 2km lenkki ja jalat oli kuin keitetyt spagetit, ei meinannu ees jaksaa nostaa jalkojaan kun käveli eteenpäin.
Puolinukuksissa sitten väänsin väkisin sen reippaaksi suunnitellun minilenkin ja sen jälkeen puolikuolleena röhnöttämään sohvalle.
Ajattelin sitten, että mitä hitsiä, teen ne pojan vaatejutut ym vasta illalla, että en jaksa kyllä nyt tehdä mitään, en siis MITÄÄN! illemmalla karkkia sitten ostamaan pussillinen ja ne sitten vedin napaani niin kyllä alko virtaa löytymään! En ymmärrä että mistä tollanen kauhee väsymyskohtaus iski eikä tuollaista ole pitkään aikaan ollutkaan!
Onkohan se siitä, kun olen kauheen tiukkana ollu hiilareitten kanssa ja silti painanu tuolla lenkkiä ja kuntoillu kun heikkopäinen vai johtuukohan se siitä maanantai-iltana otetusta migreenilääkkeestä vai oliko vaan sokerit alhaalla yksinkertaisesti? No sen sokeripommin (ja hiilaripommin) jälkeen jaksoin taas tohottaa illalla pojan vaatteiden kimpussa ja käytiin vielä saunassakin ja aikasin nukkumaan..
Tänään aamulla herätys n. 5.30, kun mies heräsi töihin ja minäkin join siinä kupin kahvia. Menin vielä lepäämään sänkyyn hetkeksi ja 6.30 pojan herätys, aamutoimet, aamupala ja poika lähti pyöräilemään bussille. Mä oikein odotan, kun se tuo sen enkunkirjan kotiin ;) saadaan opetella enkkua sitten ja minäkin saan mentyä alkeet uudestaan läpi vaikka ihan englannilla nykyään kyllä selviän mainiosti, mutta ei ne alkeetkaan pahaa tee :P
Menin taas maate ja laitoin viestiä tallille, että sopiiko jos lähden 10 jäljestä sinnepäin pyöräilemään etten turhaan tule. Sain hetken päästä viestin, että ovat menossa purkamaan laidunaitaa, että apu on ihan tervetullutta jos kiinnostaa ja minuahan kiinnostaa :) Laitoin vielä viestiä että ei mun tartte tänään ratsastaa välttämättä tai koskaankaan, kiva kun on kivojen ihmisten kanssa touhua muuten kun olen muuten aika yksinäinen täällä eläinteni kanssa.
Lähdin sitten aitauksia purkamaan 9 aikaan ja tuli 12 aikaan takaisin. En oo tosiaankaan muuta syöny aamulla kun sen yhden hapankorpun ja kahvin kanssa siellä pienen pullan niin nyt pitää ottaa jotain vähähiilarista kun eilen meni se pirun karkkipussi, mutta se oli pakko!! Mä en olis muuten heränny eloon koko päivänä. No, saa sitä välillä ja oli painokin ollut jo 79,4kg aamulla niin vähän sai sitten juhlistaakin sitä, että seiskan puolella ollaan :) Tänään en kyllä uskaltanut vaa'alla käydä aamulla.. ehkä parin hiilaritarkan päivän jälkeen taas uskaltaa mennä katsomaan aamupainon.
katsotaan mitä kirjoja poika koulusta tuo, olen iha täpinöissäni! :D ja miten kolmas luokka on lähtenyt menemään.
Nyt taidan lopettaa kun jouduin muutenkin puolet tästä tarinasta kirjottamaan uusiksi, vähä kyl ketutti mutta ajattelin että mullahan tässä aikaa on. Sähelsin jotain noitten kanssa kun piti lopuksi maalata koko teksti ja painaa ctrl+C niin painoin ctrl+V niin eikös se koko teksti hävinny minkä ajattelin siitä kopsata ja tilalle tuli vain se alkuosa minkä olin jo kerran kopsannu..
Teen niin että kopioin tekstin jos tää sivu sekookin, kerran on jo käynyt niin että kaikki hävis. Nyt pitää olla tarkkana, että painaa sen C:n eikä V :D
08.08.2011 - 13:11
Niinpä, en mä läskinä ollut näin vaivainen. Mitä nyt niskakipuja ja migreeniä, mutta thats it!!
Helkatti, mulla ei ole koskaan ollut iskiasta, ei siis KOSKAAN ei lihavanakaan! Nyt se on sitten vaivannut kun laihduin ja muutenkin alkanut moni paikka naksumaan. Eilen sitten oikean jalan LONKKA lenkille lähtiessä jotenkin plumpsahti ja vihlas ja sen jälkeen on senkin liikerata ollut vähän vajavainen ja kipua on siinäkin kun kävelee.. WTF?
Eikä mulle ole tullu sitä mahtavan hyvää ja ihanaa oloakaan mitä yleensä tulee kun laihtuu eikä ole mikään kevyt olo vaikka jo lähes 18kiloa pois..
Mitä hitsiä mä teen väärin? En ole mielestäni sitä liikuntaakaan aloittanut liian paljon kerralla vaan vähän kerrallaan kunnon mukaan ja pikkuhiljaa jaksamisen mukaan mutta silti mä olen näin vaivainen!
No kuitenkin en todellakaan kadu sitä että olen saanut kiloja pois ja kyllä tää parempi on kuin olla läskinä, mutta miten ihmeessä pitäs ittensä kunnossa? Hierojalla käyn n. kerran kuussa.
Ja sitten iloisempiin asioihin :D
Menen tänään katsomaan hoitohevosta!! Nainen tuntui puhelimessa ihan mukavalta ja samanlaiselta höpöttäjältä kuin minäkin! Vähän jännittää, mutta eiköhän se siitä! Kyllä sekin helpottaa varmaan painonpudotusta kun saa lisää touhuta heppojen kanssa tallilla.
Nyt pitää alkaa taas siivoomaan, pesemään pyykkliä ja katsomaan pojalle kouluvaatteita keskiviikoksi. Niin se kesä sitten meni..
Niin joo.. pitäs alottaa taas Zumba kotona dvd:ltä ja sitten jos alkais salilla käymään tekemässä noita isoja lihasryhmiä, vois auttaa iskiakseenkin.
07.08.2011 - 22:05
Tänään on ollut sitten aika lenkkipäivä. Menin päivällä koiran kanssa normi 2km lenkin joka kestää n. 30min. Kahdeksan jälkeen illalla lähdettiin kaverin kanssa vielä melkein 5 kilsan lenkille ja siihen meni vähän yli tunti :) Yhteensä tänään tullut mulle yli 10 000 askelta, jihuu!! Mietin vielä että söiskö nyt ennen nukkumaanmenoa enää mitään vai ei. Mulla ei ole kyllä mikään ihan hirvittävä nälkä vaan vähän vaan sellanen pikkunälkä vaivaa. Täytyy nyt oottaa hetki ja ottais sit vaiks yhden kinkun suuhun niin jos se suurin nälkä lähtis sillä.
Tänään ei ole kyllä taaskaan mitään paljon tapahtunut, mutta hoitohevos- asiassa pääsin eteenpäin! Mulle tarjottiin sähköpostissa tästä aika läheltä suomenhevosta jota saisi käydä hoitelemassa. Soitin heti! :) Menen katsomaan ensi viikolla joku päivä. Siinäkin kyllä kalorit paukkuu ja kiinteytyy kun pyöräilee ja hyvää tietäkin sinne asti. Vähän pelottaa, että miten hyvin sinne se pyöräily sujuu, mutta nyt voiolla eri kuin 20 kiloa sitten.. mennä vähän jouhevammin eikä ole kilometrin jälkeen jo kuoleman kielissä :P
Eipä muuta voi sanoa kuin tähän lopuksi, että meillä on kyllä mukavat naapurit! Toimeen tullaan tosi hyvin ja samanikäisiäkin.
Hyvää yötä kaikille lukijoille :) Huomenna taas uus päivä jos sillon tapahtuis jotain.
05.08.2011 - 16:21
Muistin äsken, että sellastakin pitäs alkaa kirjottamaan :D hmm.. mä en enää muistakaan mitä kaikkea on tullut tehtyä. No, eilen mulla oli psykologiaika klo 12, tai siis piti olla ja olikin, mutta mä laitoin sille viestiä, että en pääse täältä kyllä millään tulemaan. Olin soitellut kaikki kaverit läpi ja kaikki oli 12 aikaan ylläripylläri, töissä.
No onneksi muistin, että veljeni pääsee yhdeltä torstaina ja laitoin viestiä psykologille, että saisin 13 jälkeen aika varmasti veljeni hakemaan minut täältä, joten olisko tänään aikaan 13 jälkeen tai ennen kahta? Psykologi laittoi että just sopivasti oli klo 14 aika. Jihuu, pääsin vihdoinkin sinne purkamaan asioitani vaikka niitä ei nyt niin hirveästi olekaan. Oltiin jo jouduttu sitä psykologin lomien ja mun menojen takia siirtämään ainakin 2 kuukaudella eteenpäin ja jos en olisi päässyt eilen niin olisi taas mennyt 2 viikkoa eteenpäin aika. Mies on töissä vähän väärässä suunnassa, etten pääse sinne mieheni kyydillä aamullakaan, mutta hyvä vaan että mieheni sai vakituisen työn!!
No siellä psykologilla kyseltiin vaan kuulumisia ja se kehui, että olen hirveästi laihtunut, en kyllä sitä itse huomaa vaikka lähemmäs 20 kiloa jo saatu pois.. Kumma juttu ettei sitä huomaa :/ enkä ole vieläkään tyytyväinen ainakaan täysin peilikuvaanikaan. En kyllä peilissä enää NIIIN läskiltä näytä kuin joskus 20 kiloa sitten, mutta eipä mitenkään laihaltakjaan, tai miksi näyttäisin, olenhan vielä ylipainoinen 80kg.
Psykologi kysyi myös, että oonko ajatellut töihinmenoa tai kouluun menoa. Sanoin, että töihin tekisi HIRVEÄSTI mieli mutta hetken päästä alkaa ajattelemaan sitä ressaamista mitä se taas olisi ja stressaisin itseni kuitenkin sairaammaksi ja taas huonoon kuntoon. Vaikka oikeasti töitä tahtoisin että olisi kaikkeen enemmän rahaa, enemmän laskuihin rahaa, vaatteisiin, harrastuksiin ja ruokaan, mutta mutta.. Psykologi sanoi, että ei sitten taida olla vielä oikea aika.. En jaksa olla enää LUUSERI!!
Pelkään kokoajan miehenkin puolesta, että sen vakituinen työ loppuu. Kysyn siltä joka päivä, että teitkö kaikki hyvin, menikö hyvin, valittiko kukaan mitään.. ARGH!! Toivottavasti sen koeaika menee nopeasti ja sitten sen vakituinen vasta on oikeasti vakituinen.. sit voi huokasta ainakin vähän.
Käytiin veljen kanssa syömässä ABC:lla paninit sen jälkeen, kun olin tullut psykologilta. Otin kebab-valkosipuli paninin, 225g painaa koko panini ja 15g hiilareita 100g eli ei kauheesti. Luulin että ne päivän hiilarit oli sitten siinä,mutta illalla oli pakko ostaa karkkia.. Sinne meni se ajatus että olisin jo kohta 7 alkavan puolella, mutfta kyllä tästä kohta kun saa taas ittensä ruotuun :)
Elukoittenkin ruokiin ja kissanhiekkoihin meni taas yli 40e rahaa. Niihin menee ainakin n. 100e kk, vaikka meidän vanhempi koira lopetettiin viime kuussa :( No, niihin menee mutta iloakin ne tuottaa! 
Tultiin illalla kotiin eilen ja mun piti vielä siivota, mutta en tehnyt muuta, kuin vein roskat keittiöstä. Päätin sitten että tänään siivoan ja aloitan heti aamusta!
Yöllä ei millään meinannut tulla uni! Sain nukutuksi vasta joskus 4 aikaan yöllä ja heräsin ekaa kertaa sillon kun mieskin heräsi joskus 6 aikaan. Jatkoin pojan kanssa nukkumista vielä 10 asti. Poika tuli yöllä sanomaan, etttä häntä pelottaa :( Laitoin patjan mun viereen lattialle ja sinne poika sitten nukahti. Mä luin yöllä vielä roopeankkaa ja siihen sitten olin nukahtanut..
Mutta särje ei mitään paikkaa! Ihme kyllä :) Nukuttiin viimeyö ilman petauspatjaa tietystä syystä ja kyllä vaan pelkkä patja tuntui selässä paremmalta. Heivasin sen petarin tänään roskiin! Taidan laittaa siihen patjojen päälle tuosta vain pienen alusen mihin laitan sitten lakanan. Jos pääsis säryistä tällä kun luulen, että suurin osa niistä johtuu tuosta sängystä.
Aamusta aloin siivoomaan! Heti pyykkikone päälle ja tiskari päälle ja sitten puunasin oikein kunnolla keittiön ja sen jälkeen imuroin. Jatkoin pyykkien pesua vielä. Toi on kätsy toi kuivausrumpu! Molemmat tohottaa päällä niin saa äkkiä pestyä pyykkiä! Pyykkikoneessa käytän yleensä 30min pikaohjelmaa ja kuivausrummussa 50min kuivausta. Joskus pyykkikoneessa käytän sitä oikein kunnon pesuohjelmaa, jos on oikein likasia.
Nyt on mukava olla, kun on taas puhdasta! Menen kohta ottamaan pyykit kuivurista ja laittamaan viimisen koneellisen. Poika on kaverinsa kanssa ulkona ja mies tulee ehkä joskus illalla kotiin.
Kyselin äsken facebookissa jotain hoitohevosta mitä saisi käydä hoitelemassa tässä, kun mulla ei oikein ole elämää. Mahtaakohan kukaan tarjota ;)
03.08.2011 - 07:19
No eipä auttanut hieroja tai sitten säryt johtuu naistenvaivoista..
Taas heräsin siihen, että niskaa ja hartioita särkee enkä voinut enää maata. Otin siis taas kahvia ja vahvan särkylääkkeen heti kuudelta, mutta ei se mitään ole auttanut, vaikka on yrittänyt heilutella käsiä ja pyöritelly hartioita ja yrittänyt olla mahdollisimman pystyssä eikä maate, maatessa se pahenee..
Tosi kiva nyt kun vielä väsyttäis eikä voi mennä makuuasentoon. Tosi kiva kärsiä koko päivän taas säryistä. Otan kyllä migreenilääkkeen pian jos ei ala helppaamaan, sillä se ainakin lähtee vaikka ei ihan migreeniä oliskaan! Pitää tässä varmaan mennä lääkäriin en jaksa enää tätä kokoaikaista särkyä!
Vaikka kuinka kävis lenkillä, venyttelis, tekis kaikkia liikkeitä ja laihduttaa niin särkee ja särkee vaan ARGH!!
Joskus saattaa olla muutama päivä niin, ettei särje, mutta ne on tosi tosi harvoin. 
Sori tämmöstä itkupostausta nyt, mutta ei voi muuta kuin valittaa. Pitää sit jo näin nuorena kärsiä jatkuvista säryistä.
Tai onhan mulla ollut niitä särkyjä jo kauan.
02.08.2011 - 06:40
Huomenta!!
Pitkästä aikaa jään näin aikasin jo ylös, mutta siihen on syy. Lihakset särki hartioissa ja niskassa aamulla siihen malliin, että kahvia äkkiä napaan ja vahva särkylääke. Varmaan eilinen hierontakin on syynä lihasten särkyyn mutta kyllä oli taivaallista mennä nukkumaan eilenillalla, kun ei särkenyt mistään, tyyny tuntui hyvältä (niskatyyny mutta ei se oikein auta aina) ja nukahdinkin suht nopeasti :)
Nyt pitää olla sen aikaa pystyssä, että särky lähtee ja menen sitten takas maate. Päästin koiran jo takapihan ovesta aamupissille ja voi että siellä oli viileä. Tai hyvä vaan :D Olen aina valittanut kun on kuuma. Sisälläkin on nyt viileä olla! Ihanaa <3 Tule syksy jo tule!!
Annoin kissanpennullekin ruokaa. Tuo syö meidät vararikkoon pian, heh. Pikkunen sulonen lutunen vaavi 
Kävin muuten aamuvessan jälkeen ottamassa aamupainon, 80,9kg JIHHUUU!! Enää KILO niin paino alkaa seiskalla!!! Voi että en edes muista koska olen viimeksi ollut näin "laiha"
Koitan muuten linkittää johonkin kohtaan blogiani sellaisen painonseuranta taulukon josta sitten näätte huiman kehitykseni.
Vähän facebookkia ja sitten takas pötköttään, poikakaan ei ole vielä herännyt. Palaillaan..
|
Painotaulukko: VHH:lla mennään,joskus tiukemmin ja joskus löysemmin.
Päivitykset:
2.8.2011 Uutta blogipohjaa
Viimeisimmät kirjoitukset
"Aamukampa" Chihun saapumiseen päiviä:
|